Kuvalähde on Pirkkalassa toimiva hääkuvaaja, joka yhdistää dokumentaarisen otteen ja huolellisen suunnittelun. Tarjoamme myös vihkimisvideoita ja koostevideoita unohtumattomiin hetkiin.
Kuvalähde on Pirkkalasta käsin toimiva hääkuvaaja ja -videotuottaja, joka on erikoistunut tallentamaan häiden aidon tunnelman luonnollisella ja huomaamattomalla otteella. Meille tärkeintä on, että saatte muistot, jotka tuntuvat teiltä — ei lavastetuilta hetkilta vaan aidoilta tunteilta ja kohtaamisilta. Tiimimme on kahden kuvaajan ammattiryhmä, jonka toimintaa ohjaavat laatu, kumppanuus ja asiakkaiden tyytyväisyys. Vuodesta 2021 lähtien olemme toteuttaneet hääprojekteja Pirkanmaan alueella ja laajemmin Suomessa sekä yhdistäneet valokuvauksen ja videotuotannon saumattomaksi kokonaisuudeksi. Hääkuvauksissamme yhdistyy dokumentaarinen tarinankerronta, ohjattu potrettityö ja tarvittaessa videollinen jälkikerronta — esimerkiksi vihkimisvideo tai juhlapäivän koostevideo. Työskentelytapamme on henkilökohtainen ja suunnitelmallinen. Ennen päivää käymme yhdessä läpi toiveenne ja tavoitteet, jolloin pystymme räätälöimään kuvausprosessin juuri teille sopivaksi. Kuvauspäivänä pyrimme sulautumaan osaksi juhlaväkeä: ohjaamme tarvittavat potretit rauhallisesti ja kuvaamme muuten tilanteet dokumentaarisesti, jotta tunnelma säilyy aitona. Jälkituotannossa panostamme värimäärittelyyn ja leikkaukseen, jotta valokuvat ja videot tukevat hääpäivänne tarinaa toivotulla tavalla. Koska videotuotanto on vahva osa osaamistamme, voimme yhdistää hääkuvauksen videopalveluihin — toimitamme sekä lyhyitä someklippejä että pidempiä koostevideoita ja vihkimisvideoita. Tarvittaessa hyödynnämme myös drone-kuvausta näyttäviin ilmakohtauksiin, mikä sopii erityisesti ulkotilaisuuksiin ja tilaisuuksien esittelyyn. Valitsemalla Kuvalähteen saatte paikallisen, ammattimaisen kumppanin Pirkkalasta, joka kuuntelee toiveitanne ja toteuttaa ne laadukkaasti. Ota yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä juuri teidän näköinen kuvaus — kerromme mielellämme lisää prosessista, toimituksista ja siitä, miten voimme tehdä hääpäivästänne ikimuistoisen visuaalisen tarinan.
Valitse täydellinen paketti erityispäivällesi
30-minute studio or outdoor session, 10 final images.
30 min studio- tai ulkokuvaus, 10 valmista valokuvaa.
1.5-hour shoot, approximately 30 retouched images.
1,5 h kuvaus, noin 30 muokattua valokuvaa.
Videokuvaus vihkimistilaisuudesta, 2 kameraa ja jälkikäsittely.
Video recording of the wedding ceremony, two-camera coverage and post-production.
€1,000/month: 3 short videos per month, including video and shoot planning.
1000 €/kk: 3 lyhytvideota / kk ja videoiden sekä kuvauksien suunnittelu.
6 hours of coverage, approximately 250 photographs. Traditional wedding photography package.
6h kuvaus, noin 250 valokuvaa. Perinteinen hääkuvauspaketti.
Videokuvaus juhlapäivästä, koostevideo ja jälkituotanto.
Video coverage of the wedding day, a highlight video and post-production.
8h kuvaus, noin 400 valokuvaa.
8 hours of coverage, approximately 400 photographs.
€1,500/month: 5 short-form videos per month, 5–10 publish-ready images per month, drone photography and videography, and planning.
1500 €/kk: 5 lyhytvideota / kk, 5-10 julkaisuvalmista kuvaa / kk, dronekuvat ja -videot sekä suunnittelu.
10 hours of coverage, two photographers, 500 photographs, a ceremony video and a wedding-day highlight video.
10h kuvaus, 2 kuvaajaa, 500 valokuvaa, vihkimisvideo ja koostevideo juhlapäivästä.